tiistai 20. marraskuuta 2012

Joulukakkuja menneiltä vuosilta


Yllä oleva kakku on viskillä terästetty Dundee-kakku. Skotlantilaisen reseptin mukaan tehty hedelmäkakku on vaaleampi ja kevyempi kuin perinteinen englantilainen hedelmäkakku. Dundee-kakun ehtii vielä tekemään ja juottamaan kuukautta ennen joulua.

Englantilainen juopunut hedelmäkakku terästetään brandylla tai konjakilla. Se tulee tehdä mielellään kahdeksan viikkoa ennen joulua ja sitä juotetaan kuorruttamiseen saakka viikottain.


Yllä hedelmäkakku pikeerikuorrutteella ja kaksi pienempää (n. 10 x 10 cm) sokerimassalla kuorrutettuna ja koristettuna. Massan alle tulee myös kerros marsipaania.
Joulukellon sisällä on irlantilainen joulukakku. Hedelmät on liotettu ennen paistamista Guinness-oluessa. Hedelmäkakku siis tämäkin. Brittein saarilla se on hyvin yleinen kakku.

Jos totta puhutaan, en itse pidä hedelmäkakuista ollenkaan. Mielelläni kuitenkin niitä teen lahjaksi sukulaisille ja ystäville. 
Kuusikakun sisältä löytyy inkivääriomenakakku, joka on myös jouluisen makuinen. Sokerikuorrutteen alla on kerros kreemiä, jottei kuorrute hikoile ja valu pois kakun päältä.




Kuusikakun sisällä on perinteinen suklainen kahvikakku.


Suklaarasiakakku sisältää suklaisen kahvikakun. Päälle on pyöritetty konvehdit ja suklaaganachella pursotettu reunukset. Sulatetusta suklaasta tehty rasian reunat.

2 kommenttia:

  1. Mahdottoman hienoja joulukakkuja! Sinulla on kyllä silmää! Tervetulos leivontabloggaajien sankkaan joukkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sankkaan joukkoon aion uskaltautua, vaikka välillä tulee mieleen toisten töitä katsellessa, ettei kannattaisi.

      Poista