tiistai 18. joulukuuta 2012

Maailman paras pannari


Täytyy tämä maailman paras pannari tänne postata. Sain reseptin joskus 80-luvulla työkaveriltani Raililta, koska valittelin ettei pannari koskaan onnistu. Tämä ei ole mennyt koskaan pieleen ja olen jakanut tätä reseptiä jo aiemminkin eteenpäin.

4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria 
1 tl suolaa (käytän vähemmän, koska voissakin on sitä!)
8 dl maitoa
2 munaa
100 g sulatettua voita

Sekoita kuivat aineet, lisää maito sekoittaen taikina tasaiseksi. Lisää munat ja vatkaa ne joukkoon. Lopuksi sulatettu voi. Pannaritaikina kuten lettutaikinakin hyötyvät mielestäni siitä, että ne saavat odotella paistumista. 
Paista 225-asteisessa uunissa 30-35 minuuttia. Anna hieman jäähtyä ja nauti hillon tai vain sokerin kera. Meillä oli kotitekoista karhunvattuhilloa tällä kertaa.



maanantai 3. joulukuuta 2012

Punajuuri-suklaabrownie


Tämä ihana punajuuri-brownie -resepti on Hugh Fearnley-Whittingstallin. Löysin tämän viime talvena yhdestä hänen River Cottage -sarjan jaksoista ja kirjasin sen ylös ohjelmasta. Resepti löytyi sittemmin myös River Cottage -nettisivuilta. Jos haluat tietää enemmän Hugh Fearnley-Whittingstallista, lue linkin kautta lisää. 

Olen tehnyt siihen sellaisen muutoksen, etten keitä punajuuria etukäteen. Näin siitä tulee huomattavasti parempaa. Hieman työläämpää se on, koska punajuuret täytyy raastaa kaikkein hienoimmalla terällä, mikä raastinraudasta löytyy. Punajuurien määrä ei kuitenkaan ole suuri. Uskaltaudun kirjoittamaan tähän reseptin, koska olen sen muutoksen itse siihen tehnyt.

250 g pestyjä, kuorittua ja hienoksi raastettua punajuurta
250 g voita
250g tummaa suklaata (70%)
3 munaa
250 g raakaruokosokeria
150 g hiivaleipäjauhoja 

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Paperoi 20x20 sentin vuoka. Sulata voi kattilassa ja lisää paloiteltu suklaa. Tai voi laittaa kulhon, jossa on voi ja suklaapalat lämpenevään uuniin. Muista sekoitella välillä. Kun voi ja suklaa ovat sulaneet aseta sivuun odottamaan. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää hieman jäähtynyt suklaa-voiseos ja vatkaa tasaiseksi. Siivilöi jauhot joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lopuksi lisää punajuuriraaste, varo sekoittamasta liikaa.

Paista noin 25 minuuttia, reunat hieman irtoavat vuoasta. Älä paista kypsäksi tai saat kuivan kakun. Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi, tuosta vuoasta saa 25 palaa herkkua.