tiistai 22. lokakuuta 2013

Sitruunapiiras


Tämäkin resepti on uusimmasta keittokirjastani, River Cottage Fruit everyday. Minulla on vain matala irtopohjainen piirasvuoka, joten täytettä jäi yli ja piiras oli matala. On siis hankittava korkeampi piirasvuoka. Ylimääräinen täyte säilyy pari viikkoa jääkaapissa ja sen voi käyttä lemon curdin tapaan. 

pohjataikina:
200 g vehnäjauhoja
35 g tomusokeria
125 g kylmää, suolatonta voita
ripaus suolaa
1 munankeltuainen
2-3 rkl kylmää maitoa tai vettä

täyte:
4-6 keskikokoista tai isoa sitruunaa
4 keskikokoista munaa
4 keskikokoisen munan keltuaista
250 g sokeria
1,5 dl kuohukermaa

päälle: tomusokeria

Tee ensin taikina. Laita jauhot, tomusokeri, voi ja suola kulhoon ja nypi murumaiseksi. Voit tehdä tämän myös monitoimikoneella, jos sinulla on sellainen. Lisää kylmä maito tai vesi ja muodosta taikinasta pallo. Litistä se ja kääri tuorekelmuun ja laita jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi. 

Aloita täytteen teko 3 sitruunan kuoren raastamisella. Jos et käytä luomusitruunoita, pese sitruunat huolellisesti ja kuivaa ne ennen raastamista. Purista tarpeellinen määrä sitruunoita, tarvitset 2 dl sitruunamehua. Minulla siihen meni neljä isohkoa sitruunaa.

Vatkaa munat, keltuaiset ja sokeri kulhossa, kunnes ovat sekoittuneet tasaiseksi. Lisää joukkoon sitruunoiden kuoriraaste ja sitruunamehu. Vatkaa. Jätä odottamaan 10 minuutiksi ja vatkaa taas. Jätä odottamaan.

Esilämmitä uuni 180 asteeseen. Ota taikina jääkaapista ja kauli ohueksi ja riittävän kokoiseksi peittämään 24-senttisen irtopohjavuoan pohjan ja reunat. Nosta kaulimen avulla kevyesti voideltuun vuokaan ja painele huolellisesti reunoille. Anna ylimääräisen taikinan tulla yli laitojen. Pyöräytä kaulimella leikaten ylimääräiset pois. Pistele taikina haarukalla, peitä leivinpaperilla ja kaada paperin päälle joko piiraspainot tai esim. kuivattuja herneitä tai riisiä.

Nosta uuniin ja paista 15 minuuttia. Nosta piiras ulos ja poista paperi painoineen. Nosta piiras uudelleen uuniin ja paista vielä 10 minuuttia. Nosta uunista. Alenna uunin lämpö 150 asteeseen.

Piiraspohjan paistuessa siivilöi täyte uuteen kulhoon. Kuori mahdollinen vaahto pois päältä ja lisää kerma huolellisesti joukkoon. Kaada varovasti taikinakuorelle ja nosta piirasvuoka uuniin. Paista 30-35 minuuttia, kunnes täyte on lähes asettunut. Jätä jäähtymään. 

Poista jäähtynyt sitruunapiiras vuoastaan ja siivilöi päälle tomusokeria. Tarjoile kera hyvän teen.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Banaanisuklaakakku


No niin, eilen tuli kauan odottamani keittokirja, Hugh Fearnley-Whittingstallin River Cottage Fruit Everyday. Ne teistä, jotka lukevat ruokablogiani, tietävät että kyseessä on keittiöguruni kirjoittama kirja. Tähän leipomusblogiini tulen postaamaan tuosta kirjasta joitain leivonnaisreseptejä ajan myötä.

Selasin sitä illalla läpi ja tänään viikon ruokaostoksia tehdessä hankin puuttuvat tarpeet tähän kakkuun, spelttijauhoja ja maustamatonta jukurttia tarvitsi saada, jotta tämän leipominen onnistui. Toin kyllä pussillisen sitruunoitakin samalla reissulla, mutta siitä toisessa postauksessa. Kaapissa oli muutama läpikypsä banaani, joten siksi tämä kirjan resepteistä ensimmäisenä.

1 dl rypsiöljyä
vajaa teelusikallinen jauhettua kardemummaa
175 g ruokosokeria (käytin intiaanisokeria, koska sitä sattui kaapissa olemaan)
1 tl vaniljauutetta (käytin 2 tl aitoa vaniljasokeria)
2 munaa
300 g kuorittua banaania (3 keskikokoista banaania)
3/4 dl maustamatonta jukurttia
200 g spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
hyppysellinen suolaa
100 g tummaa (70%) suklaata rouhittuna
2 rkl ruokosokeria (kakun päälle)

Esilämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele ja paperoi leipävuoka (käytin n. 10 x 27 cm kokoista suorakaiteen muotoista vuokaa). 

Vatkaa isossa kulhossa öljy, sokeri ja vaniljauute vaahdoksi, lisää sitten munat yksitellen vatkaten. 

Soseuta banaanit eri astiassa. Lisää niiden joukkoon jukurtti ja kardemumma ja sekoita hyvin. Lisää öljy-munavaahtoon. Lisää jauhoihin leivinjauhe, ruokasooda ja suola. Lisää taikinan joukkoon sekoittaen. Lisää taikinaan noin puolet suklaarouheesta ja sekoita kevyesti joukkoon.

Kaada taikina leipävuokaan. Ripottele loput suklaarouheesta päälle ja lisäksi pari ruokalusikallista ruokosokeria. Paista uunin keskiosassa noin 55-60 minuuttia. Kokeile tikulla, että kakku on kypsä. 

Anna kakun jäähtyä vuoassaan 10-15 minuuttia ja ota se sitten jäähtymään ritilän päälle. 

Kakku on ihanan mehevä, suklainen ja kardemumma maistuu mukavasti. Huomiseen mennessä maut ovat vielä tasaantuneet ja saavat uusia ulottuvuuksia. Spelttijauhot antavat mukavasti karkeutta kakkuun. Hyvää!


torstai 17. lokakuuta 2013

Scones


Tänään sateisena ja kalseana iltana oli ehdottomasti saatava vielä teetä lämmikkeeksi. Talossa ei ollut yhtään leipää, enkä jaksanut edes sämpylöitä alkaa leipomaan. Päätin tehdä sconeseja, tällä kertaa käytin Mary Berryn Devonshire scones -reseptiä. Se on huomattavasti kevyempi versio kuin normaalisti käyttämäni. Jääkaapista ei löytynyt kermaa sen paremmin taikinaan kuin päällekään. 

Esilämmitä uuni 225 asteeseen ja tee taikina:

450 g vehnäjauhoja
3 kukkura teelusikkaa leivinjauhetta
75 g voita
50 g sokeria
2 munaa
2,25 dl maitoa

Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin. Pieni kuutioiksi huoneenlämpöinen voi. Hiero voi jauhoihin, kunnes seos on murumaista. Lisää sokeri joukkoon ja sekoita. Vatkaa hieman munia ja lisää kulhoon maito. 

Kaada muna-maitoseos vähitellen jauhojen joukkoon. Sekoita tasaiseksi, mutta mahdollisimman vähän aikaa. Taikinan tulee olla sormiin tarttuvaa. Kumoa taikina kulhosta jauhotetulle pöydälle ja painele noin 2 sentin paksuiseksi levyksi. Ota pyöreällä muotilla paloja. Minä sain tästä annoksesta 16 sconesia, käytin noin 7-senttistä pyöreää pikkuleipämuottia.  

Voitele maidolla ja paista noin 15 minuuttia, kunnes saavat hieman väriä. Anna jäähtyä hieman ja tarjoile hillon (ja halutessasi kermavaahdon) kera. Pannullinen hyvää teetä kuuluu tietysti asiaan. 

Sconesit ovat parhaita heti paiston jälkeen. Loput sconesit voit pakastaa. Ota ne huoneenlämpöön noin tuntia ennen tarjoilua ja juuri ennen syömistä lämmitä ne 150-asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia.

Hyviä olivat nämäkin, vaikkeivät niin täyteläisen makuisia kuin vakioreseptilläni tehdyt. Ehkä teen niitäkin joskus ja postaan senkin tänne.




perjantai 11. lokakuuta 2013

Maissimuffinit


Maku-lehden tuore numero saapui eilen. Se oli täynnä Amerikan herkkuja. Nyt ei tehnyt mitään makeaa mieli, mutta nämä muffinit menivät kokeiluun. Kaikkea tarvittavaa löytyi kotoa. Hieman muokkasin ohjetta, koska aurinkokuivatut tomaatit olivat öljyyn säilöttyjä.

3,5 dl maissijauhoja (ei maissitärkkelystä eli maizenaa tms.)
1 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria (laitoin 2 tl)
1 tl suolaa
½ tl ruokasoodaa
2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja pienittynä (käytin valutettuja öljyssä säilöttyjä)
3 valkosipulin kynttä murskattuna (käytin 2 jättikynttä)
1,5 rkl tuoretta rosmariinia hienonnettuna
2 munaa
75 g voita (käytin 50 g, koska tomaatit olivat öljyssä)
1 prk kermaviiliä

Esilämmitä uuni 200 asteeseen. Valmistele muffinipelti: voitele kolot tai laita paperiset muffinssivuoat. 

Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää hienonnetut tomaatit, valkosipulimurska, rosmariini, munat, voi ja kermaviili. Sekoita huolellisesti. Lusikoi koloihin tai vuokiin. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Minä otin pois 16 minuutin jälkeen, jolloin olivat mukavasti saaneet väriä, kuten näkyy. Anna hetki jäähtyä ja tarjoile. Olivatpa hyviä!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Karhunvattu-suklaajuustokakku


Olen tehnyt tämän juustokakun muutama vuosi sitten paljon suurempana. Nyt tein sen 23 cm:n vuokaan sadonkorjuuaterian jälkiruuaksi.

pohja:
200 g digestivekeksejä
3 kukkuraista ruokalusikallista kaakaojauhetta
75 g voita

täyte:
2 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g tummaa suklaata
3 dl paseerattua karhunvattua
5 liivatelehteä

päälle:
3 dl paseerattua karhunvattua
1 dl sokeria
3 liivatelehteä
kokonaisia karhunvattuja
hyytelösokeria pieni annos
suklaalastuja

Vuoraa 23 cm:n vuoan pohja leivinpaperilla ja reunat halutessasi reunakalvolla.

Murskaa keksit pieneksi muruksi esim. tehosekoittimessa. Sulata voi, lisää kaakaojauhe keksimurskan sekaan ja sekoita voisula joukkoon. Jätä odottamaan.

Paseeraa eli painele siivilän läpi karhunvatut. Voit käyttää siivilään jääneen massan esim. jukurtin kerta. Sulata suklaa vesihauteessa. Vatkaa kerma. Laita liivatelehdet likoamaan. Lisää kerman joukkoon ensin pehmennetty tuorejuusto ja sitten suklaa. Lisää paseerattu karhunvattu. Purista vesi liivatelehdistä, kaada päälle 2-3 lusikallista kiehuvaa vettä ja sekoita kunnes liivatteet on sulaneet. Lisää liivateliemi täytemassaan koko ajan sekoittaen. Laita jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi, mielellään yön yli.

Kun juustosuklaamassa on hyytynyt, paseeraa karhunvatut päällistä varten. Lisää hieno kidesokeri ja sekoita, kunnes on liuennut. Käsittele liivatelehdet kuten edellä ja lisää koko ajan sekoittaen paseeratun karhunvatun joukkoon. Anna hyytyä hieman, ettei valu reunoja pitkin pois kakun päältä. Kun karhunvattu-liivateseos on kiisselimäistä, kaada kakun päälle ja anna hyytyä muutama tunti.

Hieman ennen tarjoilua lisää kokonaiset karhunvatut päälle ja sivele hyytelösokeria niiden päälle. Halutessasi voit ripotella pääle myös suklaalastuja.