sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Charlotte Russe


Lauantaina 1. maaliskuuta vietimme neljän naisen voimin blini-iltaa ystäväni luona. Hän pyysi minua tekemään venäläisen jälkiruuan blinien syönnin päätteeksi. 

Jälkiruuan historiasta sen verran, että se on luonut ranskalainen keittiömestari Marie-Antoine Caramê kuningas Yrjö IV ainoan lapsen prinsessa Charlotten ja silloisen työnantajansa, Venäjän (Russe) tsaarin Aleksanteri ensimmäisen kunniaksi. Se tehtiin alunperin savoiardi-kekseistä ja kääretortusta tehtyä versiota kutsuttiin Charlotte Royaleksi. Caramê työskenteli Englannissa kuningas Yrjo IV:n palveluksessa, hän on toiminut keittiömestarina mm. Brightonin Royal Pavilion'issa. Siirryttyään mantereelle hän sai kutsun Venäjän hoviin, jossa työskenteli lyhyen aikaa. Siellä hänen kuitenkin sanotaan tämän kakun kehittäneen ja se päätyi blini-illan tarjoiluun.

Kääretorttu:
3 munaa
90 g hienoa sokeria
50 g vehnäjauhoja
35 g perunajauhoa
2 dl vadelmahilloa

Esilämmitä uuni 200 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Siivilöi vehnä-perunajauhoseos vaahtoon ja sekoita varovasti nuolijalla tai lusikalla. Kaada taikina uunipellille ja paista noin kahdeksan minuuttia. Ota uunista ja kumoa sokeroidulle leivinpaperille. Levitä vadelmahillo ohuelti levyn päälle ja rullaa. Jätä jäähtymään paperin sisään.

Täyte:
4 dl kuohukermaa
250 g rahkaa
6 liivatelehteä
2 dl vadelmahilloa
pari kourallista pakastevadelmia

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita rahka siihen. Purista vesi liivatelehdistä ja liuota liivatelehdet tilkkaan kiehuvaa vettä. Sekoita kerma-rahkavaahtoon. Lisää vadelmahillo ja pakastevadelma ja sekoita tasaiseksi. 

Vuoraa noin 2 litran kulho tuorekelmulla. Leikkaa kääretorttu noin sentin siivuiksi. Asettele kääretorttuviipaleet tiiviisti kulhon pohjalle ja reunoille. Kaada täyte kulhoon ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi, mieluummin seuraavaan päivään.

Kumoa charlotta tarjoilulautaselle. Vatkaa 2 dl kermaa vaahdoksi ja pursota pienet ruusukkeet charlotan ympärille. 

Me nautimme tätä jälkiruuaksi ranskalaisen punaisen ja makean jälkiruokaviinin kera. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti