torstai 31. heinäkuuta 2014

Vadelmajuustokakku


Olimme menossa ystävien luo mökille illaksi. Tein jälkiruoaksi vadelmajuustokakun, koska vatut kotipihassa alkavat kypsyä. Kakku on tehty 20 cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjapohjavuokaan. Näillä helteillä ei tullut mieleenkään tehdä mitään uunissa paistettavaa.

pohja:
140 g digestivekeksejä
70 g voita

täyte:
2 dl kermaa
200 g tuorejuustoa
300 g vadelmia
1 dl sokeria
2 rkl vaniljasokeria
2 rkl kinuskikastiketta
4 liivatelehteä

päälle: 
vadelmia
2 rkl kinuskikastiketta

Murskaa keksit hienoksi. Sulata voi ja sekoita keksimurskaan. Painele paperoidun vuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista hieman tuorejuustoa ja sekoita kerman joukkoon. Survo vadelmat ja sekoita ne massaan sokerin, vaniljasokerin ja kinuskikastikkeen kera. Purista liivatteista vesi pois ja kaada päälle 2-3 rkl kiehuvaa vettä, jotta liivate liukenee. Valuta täytteeseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Peitä ja anna hyytyä seuraavaan päivään.

Ennen tarjolle panoa koristele kakku vadelmilla ja kinuskikastikkeella. Meillä pihassa kasvaa sekä punaisia että keltaisia vadelmia, laitoin kakkuun molempia. Keltaisia vadelmia oli myös täytteessä, mutta punainen väri voittaa ja kakusta tulee vaaleanpunainen. Nautitaan teen, kahvin tai kuohuviinin kera.



sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Mustikkajuustokakku


Tein ystäväni järjestämiin kesäjuhliin mustikkajuustokakun. Tällä kertaa ihan uunissa paistetun, resepti löytyi Leivotaan -lehdestä 4/2014. Tein lehdessä ollutta ohjetta isomman kakun juhliin, joten paistoaika piteni. Tähän laitan lehden ohjeen, joka on 23 cm irtoreunavuokaan.

pohja:
250 g kokojyväkeksejä
100 g voita

täyte 1:
450 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g mustikoita
3 munaa
1 1/4 dl sokeria

täyte 2:
4 dl ranskankermaa
4 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria

Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Murskaa keksit hienoksi ja sulata voi. Sekoita. Paperoi irtopohjavuoan pohja ja reunat. Painele keksimurska vuoan pohjalle ja reunoille. Paista 10 minuuttia. Ota uunista ja anna hetki jäähtyä.

Sekoita keskenään tuorejuusto, mustikat, munat ja sokeri. Kaada keksipohjan päälle ja paista uunin alatasolla noin 30 minuuttia.

Sekoita ranskankerma ja sokerit. Levitä tasaisesti kakun päälle ja paista vielä noin 10 minuuttia. Anna kakun jäähtyä yön yli.

Koristele ennen tarjoilua mustikoilla (ja vadelmilla). Koristeeksi laitoin pensasmustikoita, jotteivät niin pahasti sotke. Olipa hyvää! Tätä täytyy tehdä kotiinkin.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Karhunvattumehulla höystetty kakku


Ystävät olivat tulossa lenkille, joten siinäpä hyvä syy tehdä jotain tarjolle. Karhunvattuja on vielä pakastimessa viime vuodelta ja alkaa olla kiire käyttää niitä, koska uusi jättimäinen sato on tulossa. Siispä etsin reseptiä, jossa saan pieneen kakkuun  menemään paljon marjoja. Hugh Fearnley-Whittingstallin kirjasta Fruit Every Day löytyikin helppo ja nopea ohje.

125 g voita
100 g sokeria
2 isoa munaa
200 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
loraus maitoa (ei ½ dl enempää)
päälle:
500 g karhunvattuja (tai tavallisia vattuja)
noin puolen sitruunan mehu
25-50 g sokeria

Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele 23-25 cm halkaisijaltaan oleva keraaminen piirasvuoka. 

Vaahdota pehmeä voi ja sokeria kevyeksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen ja vatkaa välillä. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja sekoita vaahtoon. Lisää maitoa sen verran, että saat helposti levitettävän taikinan. Sekoita taikina tasaiseksi ja kumoa piirasvuoalle.

Paista noin 20 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea. 

Kakun paistuessa kuumenna karhunvatut, tilkka vettä ja sitruunamehu kattilassa. Anna hiljalleen kiehua noin 5 minuuttia eli kunnes marjat ovat pehmenneet. Kumoa marjat kulhon päällä olevaan siivilään ja painele mehu marjoista. Sekoita lämpimän mehun joukkoon sokeri. Älä käytä liikaa sokeria, koska kakkukin on makea. Karhunvatun kirpeys tulee jäädä kakkuun. 

Ota kakku uunista, tee siihen reikiä tikulla ja kaada mehu kakun päälle. Mehua tuntui olevan aivan liikaa ja epäilin, että kakku muuttuu kokonaan punaiseksi mössöksi. Lisäsin mehun kahdessa erässä ja kaikki se imeytyi. Eikä kakku ollut punainen, vain päällinen ja reunat sekä reikien kohdat saivat kauniin värin. Tarjoile joko lämpimänä tai jäähtyneenä. Kermavaahto tai vaniljajäätelö varmasti sopivat erinomaisesti samalle lautaselle. Nauti!

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Mustikkatosca


Glorian ruoka & viini -lehden numerossa 5/2014 oli taas muutama houkutteleva resepti. Tätä mustikkatoscaa täytyi kokeilla, vaikkakin vielä viime vuoden mustikoista, joita oli vielä pakastimessa. Toscakakku on heikkouteni, teen sitä todella harvoin. Siis sen takia, että sitä tulee sitten syötyä. En ole yhtään toscakakkuohjetta löytänyt, jossa riittäisi yksinkertainen annos toscaa, joten päätin tehdä suosiolla tämänkin tuplakokoisena. Isoäiti teki aikoinaan toscakakun mantelilastujen sijasta pilkotuilla manteleilla. Näin täytettä tuli mukavan runsaasti. Vaihdoin saksanpähkinät pekaanipähkinöiksi, koska ne ovat vaan niin hyviä!

Ohjeessa oli 20x30 cm vuoka, josta sanottiin tulevan 20 palaa. Tein  kaksi kakkua 15x15 cm ja 20x20 cm vuokiin. Ainakin täytteen tuplaten siitä riitti hyvin molempiin. Eikä kakku jäänyt liian paksuksi. Muutin ohjeen desimitat grammoiksi.

175 g voita
125 g sokeria
2 munaa
125 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
50 g kaurahiutaleita

täyte (siis tuplaten lehden ohjeeseen verrattuna):
350 g mustikoita
50 g voita
180 g muscovadosokeria
200 g pekaanipähkinöitä

Esilämmitä uuni 200 asteeseen. Vaahdota voi ja sokeria, lisää munat yksitellen välillä vatkaten. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja tämä seos kaurahiutaleisiin. Sekoita taikina tasaiseksi. Levitä paperoidun vuoan (vuokien) pohjalle ja esipaista pohjaa noin 15 minuuttia. 

Sulata voi ja lisää siihen muscovadosokeri ja rouhitut pähkinät. Anna hautua 3-4 minuuttia. 

Lisää mustikat ja tosca esipaistetun pohjan päälle. Paista vielä noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla. 

Taivaallisen hyvää! Jopa vielä parempaa kuin suuni reseptiä lukiessani maistoi.