tiistai 10. marraskuuta 2015

Korvapuustit

Kuva: Finn-Guild



Edellisestä kirjoituksestani onkin jo kulunut aikaa. Sen jälkeen leipomisen pääpaino oli korvapuusteissa, koska olin kesällä voittanut kakullani paikan Finn-Guildin The Great Finnish Bake Off'iin Lontooseen. Siellä tuli leipoa puolen litran taikina korvapuusteja. Tein puolen tusinaa kokeilutaikinaa ennen syyskuun lopun kilpailua. Kilpailu järjestettiin Waitrose Cookery School'issa. 

Otin huomioon reseptissäni sen, että Englannissa ei tunneta desin mittaa ja käytin kaikkeen mittaamiseen vaakaa. Sillä tavoin sain myös varmuuden käytettyjen aineiden määrästä. Desimitan voi täyttää väljemmin tai tiiviimmin. Resepti piti tallentaa muistiin, mitään ei saanut olla paperilla. Tarvittavat aineet olivat tarjolla, kuten myös tarvittava välineistö. Asia, jonka olin unohtanut suunnitelmissani oli se, että uunipellit Englannissa ovat huomattavasti pienemmät kuin meillä. Minulla on 60 cm levyinen uuni ilman kiertoilmaa ja sain puolen litran taikinasta leivotut puustit paistettua kahdella pellillä. Uunipellit olivat kilpailupaikalla reilut 30 cm kanttiinsa ja jouduinkin paistamaan pullat viidessä erässä. 


Mutta nyt siihen reseptiin. Lupasin kirjoittaa sen tänne, koska työpaikalla joutuivat syömään koe-eriäni ja kyselivät reseptini perään. 

½ l maitoa 
50 g tuorehiivaa
170 g sokeria
1 muna
1 tl suolaa 
16 g (2 pussia tai tuubia) kardemummaa
900 g jauhoja
200 g voita

Täyte:
100 g voita
85 g sokeria
15 g kanelia

Voiteluun muna ja pinnalle raesokeria.

Pullan leivontaohje on perinteinen, mutta kirjaan senkin. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murustele hiiva siihen. Lisää sokeri, muna, suola ja kardemumma. Tässä vaiheessa käytän vispilää, kunnes jauhoja on lisätty noin puolet. 

Lisää jauhot vähitellen ja aloita vaivaaminen kädellä. Loppuvaiheessa vaivaa taikinaan pehmeä voi. Peitä leivinliinalla ja jätä nousemaan. 

Taikinan tekoon kilpailussa annettiin puoli tuntia, mikä riitti hyvin vaikka käsin taikinan vaivasinkin. Säännöt saatuani olin ollut huolissani aikataulusta. Taikinan nousemiselle tuli jättää 1 tunti ja 15 minuuttia. Tämän takia käytin kokeilujen jälkeen taikinaa voita enemmän kuin olen koskaan puolen litran pullataikinaan käyttänyt. Näin ei taikina noussut liian nopeasti. 

Kilpailun tuomareina olivat keittiömestari Helena Puolakka, Pirjo Pellinen Suomen Lontoon suurlähetystöstä ja Markku Launonen Finndeli'stä. He kiertelivät keittiössä leivonnan aikana jututtamassa leipureita ja tekemässä huomioita työskentelystä. 

Taikinan kohottua kumoa se kulhosta pöydälle ja painele ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli ohueksi levyksi. Levitä puolet pehmeästä voista taikinalevylle. Sekoita sokeri ja kaneli ja ripottele puolet siitä voidellulle taikinalevylle. Rullaa tiiviiksi ja leikkaa 12 palaksi. Nosta palat uunipellille leivinpaperin päälle nousemaan. Paina peukaloilla keskeltä. Toista sama lopulla taikinalla. Anna puustien kohota puolisen tuntia. Voitele puustit munalla, ripottele päälle raesokeria koristeeksi ja paista 240 asteisessa uunissa 11 minuuttia. 

Puustien tekoon, paistoon ja esillepanoon oli varattu riittävästi aikaa, mutta tuo monella pellillä paistaminen toi oman haasteensa. Täytyy tunnustaa, kuten tuomareillekin arvostelun hetkellä sanoin, että kilpailussa tekemäni puustierä oli huonoin kaikista. Sain kolme kaunista puustia, yhden jokaiselle tuomarille. Puustien ulkomuoto ei ole koskaan ollut vahva alueeni, joten panostin pehmeään ja maukkaaseen taikinaan. Koristelin puustit pienin Suomen lipuin. 

Leipureita oli kahdeksan, meistä kaksi tuli Suomesta ja loput Englannista. Kaikille Englannista tulleilla osallistujilla oli yhteys Suomeen, kuinkas muuten koska oli Finn-Guildin tapahtumasta kyse. Kilpailu oli osa Finn-Guildin 50-vuotisjuhlallisuuksia. 

Päivä oli hauska, uusi kokemus ja kyse oli itseni voittamisesta, kun uskalsin osallistua tuohon kisaan. Kuinka siinä kävi? Sain arvostelussa kiitoksia hyvästä taikinasta, sopivasta kardemumman ja kanelin määrästä ja pehmeästä pullasta. Pääsin toiselle sijalle suureksi yllätyksekseni. Voittajaksi tuli Hanna Lontoosta ja kolmas oli Kathryn Tampereelta. Toimme siis Suomeen kaksi palkintosijaa!

maanantai 31. elokuuta 2015

Brownie cookiet


Kuluneella viikolla huomasin norjalaisesta Passion 4 Baking -blogista aivan uskomattoman pikkuleipäohjeen. Sitä varten oli sunnuntain ukkosmyrskyn keskeyttäessä pihatyöt lähdettävä hakemaan lisää suklaata.

Tällä ohjeella sain 24 todella suklaista ja makeaa pikkuleipää.

350 g tummaa suklaata (tällä kertaa käytin 44 % kaakaota sisältävää)
40 g voita
2 munaa ja 1 keltuainen
1 tl vaniljauutetta
150 g sokeria
35 g vehnäjauhoja
1/4 tl leivinjauhetta

Sulata 200 g suklaata ja voi vesihauteessa. Nosta jäähtymään. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen (kiertoilmalla 180c).

Vatkaa munat, keltuainen, vaniljauute ja sokeri vaahdoksi 15 minuutin ajan. Tämä tuntui tosi pitkälle ajalle, mutta tein kuten ohjeessa oli.

Siivilöi sitten jauhot joukkoot sekoita tasaiseksi. Kaada suklaa-voiseos ja rouhittu 150 g suklaata mukaan sekoittaen. Anna taikinan levätä 10 minuuttia. 

Lusikoi nokareet väljästi uunipellille. Laitoin 9 nokaretta per pelti, joten niitä tuli kaksi ja viimeiselle jäi 6 nokaretta. Paista 9-10 minuuttia. 

Anna jäähtyä ritilällä, kunnes ovat täysin jäähtyneet. Tarjoile maidon, kahvin tai teen kera, miten itse haluat.

Suklaaholistin unelmia sanoisin. Minulle liian makeaa. Seuraavalla kerralla käytän 70 % suklaata, niin varmasti maku paranee.

perjantai 14. elokuuta 2015

Arlettet


Viikko sitten keskiviikkona alkoi kuudes kausi BBC:n The Great British Bake Off -sarjasta. Sitä tulee katsottua suorana lähetyksenä netin välityksellä. Kymmenen keskiviikkoa myöhään valvomista ja paljon uusia ideoita. 

Ensimmäisellä viikolla siellä tehtiin kakkuja, toissa päivänä tulleessa toisessa jaksossa oli vuorossa pikkuleivät. Teknisenä tehtävänä leipureilla oli arlettet. En ollut koskaan moisista kuullutkaan, mutta ohjelman edetessä totesin että niitä täytyy kokeilla. Olen lapsesta saakka tykännyt suurista ja pienistä voitaikinaleivonnaisista, on niitä sitten kutsuttu kanapeeksi tai palmieriksi. Kanapee/canapee on myös kahdenistuttava sohva tai pieni voileipä. Arlette on samaten molemmilta puolilta paistettava, voitaikinasta tehty pyöreä tai ovaali herkku, jossa on mausteena kanelia. Siispä etsimään netistä toisen tuomarin, Paul Hollywoodin resepti, jonka mukaan leipurit ohjelmassa niitä tekivät. Raaka-aineet tähän herkkuun löytyy kotoa käytännössä aina. En heti torstaina ehtinyt, koska niiden tekeminen on aikaa viepää. Reilut kaksi tuntia meni aikaa kahdeksan jättikokoisen pikkuleivän (?) tekoon. Taikinan työvaiheiden välissä ehti tekemään paljon muita hommia. 

taikina:
120 g vehnäjauhoja
40 g sulatettua voita
50 ml kylmää vettä

voikerros:
125 g huoneenlämpöistä voita
50 g vehnäjauhoja

täyte:
50 g sokeria
2 tl kanelia

Tarvitset lisäksi tomusokeria kaulitsemiseen.

Mittaa kulhoon taikinan jauhot, sulatettu voi ja kylmä vesi. Sekoita taikinaksi. Kumoa taikina pöydälle ja vaivaa sitä 5 minuuttia, kunnes se on sileää ja kimmoisaa. Muotoile taikinasta noin 10 x 15 cm kokoinen suorakaide. Kääri tuorekelmuun ja laita jääkaappiin tunniksi.

Tee voikerros. Vaahdota voi ja jauhot sähkövatkaimella. Laita pöydälle pala tuorekelmua ja kaavi voi-jauhoseos sen päälle. Peitä toisella palalla kelmua ja muotoile tästä noin 10 x 30 cm suorakaide. Kääri tuorekelmut ympärille ja laita jääkaappiin 30 minuutiksi. Sitten voitkin siirtyä muihin hommiin. Älä kiirehdi jäähdytyksen kanssa!

Ota molemmat kääröt jääkaapista ja avaa kääreet. Aseta voikerros pöydälle kapea puoli edessäsi, nosta taikinapala tämän palan keskelle. Taita voikerros sekä ylhäältä että alhaalta taikinapalan päälle. Jauhota pöytä ja aseta käärö pöydälle. Kauli suorakaiteen muotoiseksi, noin 10 x 30 cm kokoiseksi. Käännä taikina ylhäältä ja alhaalta kaksin kerroin ja käännä nämä vielä vastakkain. Tämä on kirjaksi kääntäminen. Kääri kelmuun ja laita taas jääkaappiin 30 minuutiksi. Taas pääset muihin hommiin.

Ota käärö jääkaapista ja toista edellinen ohje kaulimisesta ja kääntämisestä. Kääri kelmuun ja laita taas jääkaappiin 30 minuutiksi ja tee jotain muuta sinä aikana.

Mittaa pieneen kulhoon sokeri ja kaneli. Sekoita. 

Ota käärö jääkaapista ja kauli se 10 x 30 kokoiseksi suorakaiteeksi. Ripottele sokeri-kaneliseos päälle. Sitä on hurjan paljon tilaan nähden, mutta älä murehdi. Tee taikinalle kirjakäännös, jotta sokeri ja kaneli pysyy mukana. Tämä jälkeen kauli taikina  noin sentin paksuiseksi 12 x 25 cm kokoiseksi suorakaiteeksi. Kääri rullalle. Kääri taikinarulla kelmuun ja laita taas jääkaappiin 30 minuutiksi. Säädä uuni 200 asteeseen ja tee hetkinen muita hommia.

Päällystä kaksi uunipeltiä leivinpaperilla.

Ota taikinarulla jääkaapista, siisti päät ja leikkaa se kahdeksaksi viipaleeksi. 


 
Levitä tomusokeria reilusti työpöydälle ja kauli jokainen viipale yksitellen ohuiksi, jättimäisiksi pikkuleiviksi.

Näistä tulee tosi isoja, ovatko edes pikkuleipiä? No, onhan cookiesit jättimäisiä. Englanninkielisissä maissa muuten tuota kanapeen muotoista leivonnaista kutsutaan elefantin korvaksi.

Nosta ensimmäinen uunipelti uuniin ja paista 5-6 minuuttia. Laita toisen uunipellin alle vaikka kylmäkallet, jotteivät arlettet lämpiä pöydällä. Nosta pelti uunista ja käännä arlettet varovasti ympäri ja paista vielä 4-5 minuuttia, kullankeltaisiksi. Nosta ritilälle jäähtymään ja paista toinen satsi samoin. 

Anna jäähtyä kunnolla. Nauti teen tai kahvin kera. Tai miksei jäätelöannoksen kanssa. Taivaallisen hyvää ja vaivan arvoista!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Mustikka-marenkipiiras


Kesän ensimmäiset mustikat poimittiin eilen Päijänteen rannoilta. Tänään ne pääsivät tähän piiraaseen, jonka ohjeen löysin uusimmasta Leivotaan -lehdestä.

275 g vehnäjauhoja
150 g pehmeää voita
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 keltuaista
1 rkl maitoa 
täyte:
3 valkuaista
85 g sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 litra mustikoita 
koristelu:
tomusokeria
mustikoita

Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita pohjan kuivat aineet ja lisää pehmeä voi. Nypi murumaiseksi. Lisää keltuaiset ja maito. Muokkaa nopeasti taikinaksi, älä käsittele yhtään enempää kuin on tarpeen. 

Painele taikina paperoidun 23 cm irtoreunavuoan pohjalle ja reunoille.

Vaahdota valkuaiset ja lisää sokerit joukkoon. Vaahdota vielä hetki ja sekoita mustikat vaahtoon. Kumoa täyte piiraspohjan päälle.

Paista 45-50 minuuttia. Lisäsin paperin piiraan päälle 30 minuutin jälkeen, en halunnut marengin ruskistuvan liikaa. 

Anna jäähtyä täysin ennen vuoasta poistamista. Siivilöi päälle tomusokeria ja hieman tuoreita mustikoita. Tarjoile ja nauti.

Tämä on aivan uskomattoman hyvää! En ole marengin ystävä, mutta tämä ei ollut liian makeaa. En usko, että piiras onnistuu pakastemustikoista, koska siitä tulisi liian kosteaa.


maanantai 18. toukokuuta 2015

Sitruunainen kahvikakku


Kävin huhtikuun alkupuolella Amsterdamissa muutaman päivän matkalla. En ollut aiemmin siellä ollut. Sattumalta, ihan totta, olin varannut hotellin läheltä keittiöihmisen taivasta! Duikelman-niminen liike on täynnä keittiötarvikkeita. Siellä asioivat ammattilaiset ja harrastelijat sulassa sovussa. Siellä sai ihmetellä silmät suurina kaikkea ihanaa, jota tietenkin olisi ihan välttämättä tarvinnut. No, koska olimme ystäväni kanssa reissussa lentäen, piti pitää jalat maassa ostoksien suhteen. Päädyin hankkimaan tämän kakkuvuoan, jota olin jo useamman vuoden haaveillut valikoimaani. Se oli siellä hieman edullisempi ja muistanpa tämän sitten Amsterdamin tuliaisena. Ystäväni osti saman sarjan vuoan, joten voimme vaihdella näitä keskenämme. Muutama muu pikkuinen tarve-esine mukaan lähti myös. 

Mutta tähän kakkuun. Halusin leipoa jotain syntymäpäiväni aattona meillä kotona kokoontuneelle Lahden Ruokaosuuskunnan hallitukselle ja katsastin kaapista löytyvät tarveaineet. Mielessä oli jotain raikasta ja sitruunasta tykkään, kuten olette jo varmasti huomanneet. Kakku on taas kerran luottoreseptini Victoria sponge, perusmurokakku, johon lisäsin kahden sitruunan kuoriraasteen ja yhden sitruunan mehun. Toisen sitruunan mehu meni suurelta osin kuorrutteeseen, jonka kaadoin kakun päälle ennen tarjoilua.

245 g kananmunia (4 kpl tällä kertaa)
245 g voita
245 g hienoa sokeria
245 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 sitruunan kuoriraaste
1 sitruunan mehu

Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota käyttämäsi rengasvuoka.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen välillä vatkaten. Sekoita leivinjauhe ja sitruunankuoriraaste vehnäjauhoihin. Lisää vaahtoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksit sitruunamehu ja sekoita varovasti. Kaada taikina vuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa noin tunti. Kakku on kypsä, kun se on irronnut hieman reunoista ja tikku tulee puhtaana kakusta. 

Anna jäähtyä vuoassa 5-10 minuuttia ja kumoa sitten ritilälle jäähtymään. Anna jäähtyä täysin. 

Sekoita 2-3 dl tomusokeria ja sitruunamehua, kunnes saat sopivan ohuen kuorrutteen. Valuta kakun päälle ja anna jähmettyä. 

Lopuksi muutama kuva sieltä keittiöihmisen taivaasta.












Porkkanakakku


Olen saanut tämän kakun ohjeen serkultani Päiviltä ja hän on saanut sen anopiltaan. Tätä voisi siis nimittää rouva Selandin porkkanakakuksi. Ihmeekseni totesin, etten ole tätä erinomaista reseptiä tänne vielä kirjoittanut. Nyt se virhe korjataan. Tein kuvassa olevan porkkanakakun silikoniseen auringonkukkavuokaan. Tämä kakku tarjoiltiin ravintolapäivänä Lahden Ruokaosuuskunnan Café ROKissa. 

4 munaa
4 dl sokeria
1,5 dl rypsiöljyä
4 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
4 tl kanelia
6 dl hienoksi raastettua porkkanaa

Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Öljyä, paperoi tai korppujauhota käyttämäsi vuoka. Tarve riippuu siitä, minkälaista vuokaa käytät.

Vaahdota munat ja sokeri, lisää rypsiöljy ja vaahdota tasaiseksi. Sekoita sooda ja kaneli vehnäjauhoihin ja siivilöi ne vaahtoon. Sekoita lopuksi porkkanaraaste joukkoon ja kaada taikina käyttämääsi kakkuvuokaan.

Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin tunti. Kakku on kypsä, kun se on hieman irronnut reunoista ja tikku tulee puhtaana kakusta. 

Ota kakkuvuoka uunista, anna jäähtyä 5-10 minuuttia vuoassa ja kumoa ritilälle jäähtymään. Anna jäähtyä kunnolla. Tämä kakku kannattaa tehdä päivä ennen kuorruttamista. Näin varmistat sen, että se taatusti jäähtynyt ja maku sen kuin paranee. 

200 g maustamatonta tuorejuustoa
2,5 dl tomusokeria
muutama tippa appelsiini- tai sitruunaöljyä
elintarvikeväriä (niin halutessasi)

Vaahdota tuorejuusto ja tomusokeri. Lisää sitrusöljy. Koristele haluamallasi tavalla. Koska tein kakun auringonkukkavuokaan, koristelin sen auringonkukaksi. Värjäsin tuorejuustomassan ensin keltaiseksi ja pursotin lehtityllalla auringonkukan terälehdet. Sitten lisäsin ruskeaa pastaväriä ja pursotin keskelle pyöreällä 10 mm tyllalla pallukat. 

Jos teet kakun tasapohjaisessa vuoassa, riittää kun levität tuorejuustokuorrutteen veitsellä kakun päälle.

Yksi tapa koristella porkkanakakku on tehdä porkkanasta siihen ruusuja isolla "porkkanateroittimella", kuten näissä kuvissa näkyy. 

Kiitos molemmille rouva Selandeille tästä reseptistä!

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Appelsiinijuustokakku


Rakastan sitruunaa, mutta täksi pääsiäiseksi päätin tehdä appelsiinijuustokakun. Appelsiini maistuu suklaan kera ja halusin tehdä tähän suklaisen pohjan. 

Pohja
100 g digestive-keksejä
15 g kaakaojauhetta
50 g voita

Hienonna keksit ja lisää kaakaojauhe joukkoon. Sulata voi ja sekoita se keksimuruihin. Painele 18-senttisen irtoreunavuoan pohjalle. 

Täyte
2 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 appelsiinin kuoriraaste
2 appelsiinin mehu
4 liivatelehteä 

Laita 4 liivatelehteä likoamaan. Vatkaa kerma ja sekoita siihen notkistettu tuorejuusto. Pese appelsiinit ja raasta kuoret juustoseokseen. Purista mehu ja kaada siitä lähes kaikki juuston joukkoon. Kuumenna noin ½ dl mehua ja liota puristetut liivatelehdet siihen. Sekoita ohuena nauhana juustomassaan koko ajan sekoittaen. Kaada keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään, vähintään 4 tunniksi. 

Kiille
1,5 dl appelsiinimehua
1,5 liivatelehteä

Liota liivatelehdet ja kuumenna tilkka appelsiinimehua. Sulata puristetut liivatelehdet kuumaan mehuun ja kaada loppu mehu joukkoon. Anna jäähtyä, kunnes on kutakuinkin kiisselin tapaista koostumukseltaan. Kaada hyytyneet täytteen päälle ja anna hyytyä.

Irrota kakku vuoasta myös kiilteen hyydyttyä, varaa tähän 1-2 tuntia. Koristele haluamallasi tavalla. 

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Päärynä-pistaasi-suklaakakku


Sain talvella ystävältäni taas muutaman keittökirjan, yksi niistä oli Suklaa - 365 vastustamatonta makuelämystä. Tämä on ensimmäinen kirjan resepteistä, se osui silmääni heti ensimmäisellä selauksella. 

150 g voita
150 g sokeria
3 munaa
1 tl vaniljauutetta
150 g vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
200 g tummaa suklaata paloiteltuna
1 päärynä kuorittuna ja kuutioituna
60 g pistaasipähkinöitä rouhittuna

Voitele ja korppujauhota 1,5 litran leipävuoka. Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Kuori ja rouhi pähkinät, paloittele suklaa ja kuutioi päärynä.

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri, lisää munat yksitellen välillä vatkaten. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin. Sekoita sitten päärynäkuutiot, suklaa- ja pähkinärouhe jauhoihin. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada vuokaan. Tasoita pinta ja paista 50-60 minuuttia. Kokeile tikulla kypsyyttä. Kakku on kypsä, kun reunat ovat hieman irronneet ja tikku jää kuivaksi. Anna jäähtyä vuoassa noin 15 minuuttia ja kumoa sitten ritilälle jäähtymään. Ennen tarjolle asettamista puuteroi tomusokerilla. 

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Banaani-porkkanakeksit


2 ylikypsää banaania
350 g porkkanaraastetta
1 dl öljyä
200 g kaurahiutaleita
300 g vehnäjauhoja

Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Paperoi uunipelti.

Raasta porkkana hienoksi. Survo banaanit kulhossa, lisää porkkanaraaste. Lisää öljy ja lisää kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Lisää tarvittaessa vettä.

Painele taikina uunipellille noin sentin paksuiseksi levyksi. Leikkaa taikinapyörällä tai veitsellä paloiksi ja paista noin 1 h 15 min. Anna jäähtyä pellillä. Irrottele paloiksi. Säilytä peltirasiassa ja tarjoile silloin tällöin koirallesi.

torstai 5. helmikuuta 2015

Suklaatäytteiset pikkuleivät


Nämä pikkuleivät olivat yksi kummitytön kanssa leivotuista. Halusinopastaa tytön pursotettaviin pikkuleipiin, koska hän ei ollut niitä aiemmin tehnyt.  Resepti on Leivotaan -lehden numerosta 1/2015. Muokkasin sitä hieman, jätin suolan pois, koska sitä on voissa ja käytin suklaatäytteeseen vain suklaata ja kermaa.

250 g voita
1 dl tomusokeria
2 rkl vaniljasokeria
150 g perunajauhoja
120 g vehnäjauhoja

täyte:
150 g tummaa suklaata
1,5 dl kuohukermaa

Tee ensin täyte: Rouhi suklaa karkeasti. Kuumenna kerma kattilassa, nosta se pois levyltä ja lisää suklaa joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Laita täyte jääkaappiin noin tunniksi.

Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Paperoi pari uunipeltiä.

Vaahdota pehmeä voi ja sokerit. Lisää peruna- ja vehnäjauhot joukkoon siivilöiden. Sekoita tasaiseksi. 

Laita iso tähtitylla pursotinpussiin. Siirrä taikina pursotinpussiin. Pursota ruusukkeet leivinpaperille. Jätä hieman väliä.

Paista 10-12 minuuttia, nosta uunista ja anna jäähtyä.

Siirrä hieman jähmettynyt suklaatäyte pursotinpussiin, jossa on pyöreä tylla. Käännä puolet pikkuleivistä ylösalaisin ja pursota suklaatäytettä niille. Paina varovasti päälle toiset puoliskot. Pikkuleivät ovat hyvin mureita, joten käsittele niitä varovasti.






sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Omenainen kahvikakku


Tämä kakku löytyy reseptikansiosta nimellä Tean kakku, koska olen reseptin joskus hyvin hyvin kauan sitten saanut Tealta. Tapani mukaan muutin tilavuusmitat painoiksi. En ollut sitä vuosiin tehnyt, mutta nyt täytyi leipoa viemisiksi jotain omenaista, koska menimme käymään Omppu Tontun Luomutilalla. Tarkoitus oli käydä rapsuttamassa meille pääsiäisenä lihoina tulevaa pässiä ja ihastelemassa myös vuoden ensimmäisiä pikkuisia karitsoja. Ja tietenkin jutustelemassa isäntäväen kanssa.

150 g voita
150 g sokeria
2 munaa
250 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
3 tl kanelia
2 tl vaniljasokeria
2 dl omenasosetta

Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota 23 cm pyöreä kakkuvuoka. 

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen ja välillä vaahdottaen. Sekoita kuivat aineet toisessa kulhossa ja siivilöi vaahtoon. Sekoita lopuksi omenasose taikinaan. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista uunin keskiosassa noin 50 minuuttia. Testaa tikulla kakun kypsyys. Kakku irtoaa vuoan reunoista, kun se on kypsä.

Tämän kakun koristeeksi laitoin omenan muotoisen pikkuleivän, koska samana päivänä paistoin pikkuleipiä muuhun tarkoitukseen. Sivelin hieman omenasosetta pikkuleivän pohjaan ja painoin kakun päälle. 

Tuplasuklaapikkuleivät


Kummitytön kanssa yleensä leivomme yhdessä ennen joulua. Tämä jäi joulujuhlien vuoksi tekemättä, joten päätimme leipoa tytön 12-vuotissyntymäpäiville pikkuleipiä. Tässä niistä ensimmäiset. Ohjeessa oli kolmen suklaan pikkuleiville, maitosuklaata ei ollut talossa, joten näistä tuli kahden suklaan pikkuleipiä. Kaakaota ei taikinassa ole, tumma väri tulee tummasta muscovadosokerista, jota käytin ohjeessa mainitun vaalean muscovadosokerin sijaan. 

200 g voita
160 g tummaa muscovadosokeria
160 g fariinisokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 muna
325 g vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
100 g tummaa suklaata rouhittuna
100 g valkosuklaata rouhittuna

Vaahdota voi ja sokerit. Lisää muna ja vatkaa huolellisesti. Sekoita kuivat aineet, myös suklaarouheet, toisessa kulhossa lisää vaahtoon. Sekoita nuolijalla ja viimeistele käsin. Muotoile taikinasta tanko, kääri se kelmuun ja laita jääkaappiin 2-3 tunniksi. 

Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Paperoi 3-4 uunipeltiä. Leikkaa taikinatanko noin 40 palaksi. Muotoile käsin palloiksi ja paina leivinpaperin päälle. Jätä reilusti tilaa pikkuleipien väliin, ne leviävät.

Paista noin 12 minuuttia. Anna jäähtyä ritilällä. 


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Pekaanipiiras


Pari kuukautta on vierähtänyt edellisestä julkaisusta. Leipominen ei ole jäänyt, yhtä ja toista on tällä välin leivottu. Ei vaan taikinaterapia riittänyt sallimaan istumista tietokoneen ääreen kirjoittamaan. Lonkasta jalkaan heijastunut särky oli mieletöntä, istuminen oli pahin vaihtoehto. Nyt on tilanne onneksi parempi ja istuminen sujuu. 

Aloitan uuden vuoden pekaanipiiraalla. Kuva on marraskuun lopun onnistuneesta piiraasta. Tein vuodenvaihteessa kaksi pekaanipiirasta, ihan samalla reseptillä, mutta niiden ulkonäkö oli kuvauskelvoton. Onneksi maku pysyy samana. Toisen näistä viimeisistä piiraista onnistuin kippaamaan nurin pöydälle, kun poistin sitä vuoasta. Siinä olikin sitten komea keko pähkinöitä päällä, kun nostin ne työpöydältä takaisin piiraan päälle. Tuo piiras syötiin sitten ihan kotona.

Teen usein paistospohjaa useamman annoksen ja pakastan ne kerta-annoksina. Silloin saa nopeasti piiraan paistettua, kun tulee mieliteko. Tämä piiras on 25-senttiseen irtopohjavuokaan. 

Pohja:
175 g vehnäjauhoja
115 g kylmää voita pieneksi kuutioituna
1,5 rkl kylmää sitruunamehua
2-3 rkl kylmää vettä

Nypi käsin jauhot ja voi murumaiseksi seokseksi. Nopeammin teet tämän käyttämällä taikinarautaa tai monitoimikonetta. Itse käytän taikinarautaa. Lisää sitruunamehu ja vettä niin paljon, että saat tehtyä taikinasta pallon. Litistä pallo, kääri se tuorekelmuun ja laita jääkaappiin noin neljäksi tunniksi tai yön yli. Teen paistospohjan edellisenä päivänä. 

Täyte:
3 munaa
2 dl sokeria
2 dl siirappia
1 tl sitruunamehua
1 rkl vaniljasokeria
100 g sulatettua voita 
3,5 dl rouhittuja pekaanipähkinöitä

Päälle:
40 pekaanipähkinän puolikasta

Esilämmitä uuni 225 asteeseen. Kauli piiraspohja ja vuoraa sillä vuoka. Laita jääkaappiin 30 minuutiksi. Laita päälle leivinpaperi ja keraamiset piiraspavut (tai kuivatut pavut/herneet) ja paista uunin alatasolla 12 minuuttia. Nosta piiras uunista ja ota paperi ja painot pois ja paista vielä 10 minuuttia. Alenna uunin lämpö 175 asteeseen.

Vaahdota munat, lisää sokeri, siirappi, sitruunamehu, vaniljasokeri ja voi. Sekoita tasaiseksi. Ripottele pähkinärouhe piirasvuokaan ja kaada muna-sokeri-voiseos päälle. Asettele pähkinät piiraan päälle. Paista 20 minuuttia ja laske uunin lämpö 160 asteeseen. Paista vielä noin 25 minuuttia, kunnes täyte jähmettyy. Kokeile tikulla ennen uunista poistoa. Anna jäähtyä.

Poista piiras vuoasta ennen tarjoilua. Tarjoile pekaanipiiras huoneenlämpöisenä vaikkapa vaniljajäätelön kera. Piiras on erittäin tuhtia, joten sitä riittää pieni pala.