sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Mustikka-marenkipiiras


Kesän ensimmäiset mustikat poimittiin eilen Päijänteen rannoilta. Tänään ne pääsivät tähän piiraaseen, jonka ohjeen löysin uusimmasta Leivotaan -lehdestä.

275 g vehnäjauhoja
150 g pehmeää voita
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 keltuaista
1 rkl maitoa 
täyte:
3 valkuaista
85 g sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 litra mustikoita 
koristelu:
tomusokeria
mustikoita

Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita pohjan kuivat aineet ja lisää pehmeä voi. Nypi murumaiseksi. Lisää keltuaiset ja maito. Muokkaa nopeasti taikinaksi, älä käsittele yhtään enempää kuin on tarpeen. 

Painele taikina paperoidun 23 cm irtoreunavuoan pohjalle ja reunoille.

Vaahdota valkuaiset ja lisää sokerit joukkoon. Vaahdota vielä hetki ja sekoita mustikat vaahtoon. Kumoa täyte piiraspohjan päälle.

Paista 45-50 minuuttia. Lisäsin paperin piiraan päälle 30 minuutin jälkeen, en halunnut marengin ruskistuvan liikaa. 

Anna jäähtyä täysin ennen vuoasta poistamista. Siivilöi päälle tomusokeria ja hieman tuoreita mustikoita. Tarjoile ja nauti.

Tämä on aivan uskomattoman hyvää! En ole marengin ystävä, mutta tämä ei ollut liian makeaa. En usko, että piiras onnistuu pakastemustikoista, koska siitä tulisi liian kosteaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti